Tänään olin väsynyt. Väsyneen
väsyneen väsynyt. Nousin sängystä käytännössä vasta puoli kolmelta,
pakon edessä. Toki olin antanut aamupalaa pojalle ja muuta pientä,
mutta aina palasin makaamaan sänkyyn. Tosin tuntui, että makaaminenkin
oli liian raskasta. Selitys aneemiseen oloon löytyi illalla sairaalassa
- hemoglobiini oli vain 95. Todellakin siis anemiaa. Sain kehoituksen
napsia lääkkeitä ja rautaa. Tulin tyhjään kotiin iltayhdeksän
aikaan - Jimi on yökylässä ystävänsä luona. Nälkäisenä menin
jääkaapille, vihdoinkin jaksaisi tehdä jotain sen aamupalan jälkeen.
otin pari kypsää perunaa ja kananmunan - nyt maistuisi ihana ja
pikainen kasvispyttipannu!
Lorautin
kuumalle pannulle oliiviöljyä, silppusin puolikkaan sipulin ja kuorin
kypsät perunat. Paistoin sipulit kypsiksi ja jauhoin mausteet
morttelissa. Persiljaa, sipulijauhetta, pippuria, hiukan korianteria,
juustokuminaa, sahramia... hiukan valkosipulia sekaan ja kaikki
kuumaan öljyyn hetkeksi avautumaan. Huumaava mausteiden tuoksu tulvahti
pannulta ja kippasin sekaan perunapalaset.
Totaalinen
lepääminen kieltämättä välillä tekee hyvää, mutta velttoilu... kuten
äitini sanoo "laiskuus on lahja, kun sen oikein käyttää". Olen laiska,
en jaksa - siis viitsi - tehdä töitä siinä määrin kuin äitini. Tai
tätini tai kukaan muukaan ihailemani ihminen. Hallitsen jollain tasolla
opiskelun, yh-äitiyden ja työt, mutta sitten kodinhoito. En pääse
lähellekään äitini tasoa, puhumattakaan veljeni tai isäni tasosta.
Heh... olen ainoa sottapytty meidän perheessä. Niin no, Jimi on saanut
huonon siisteysesimerkin minusta, joten ei hänkään lelujensa suhteen
ole mikään turhan tarkka. Kerran jopa katkaisin käteni kompastuttuani
hänen leluihin kotona.
Sekoitin
ruokaa jotta mausteet tarttuisivat tasaisesti ja heitin suolaa sekaan.
Reilusti hmp:tä (herne-maissi-paprikaa) sekaan ja kananmuna paistumaan
toiselle pannulle. Aloin silputa tuoretta ruohosipulia ja persiljaa
salaattiin tomaatin, kurkun ja salatinlehtien seuraksi.
Televisiossa
alkoi äskettäin sarja "Sillä siisti", josta näin mainoksia muutaman
kerran. Onko suomalaisilta yleisesti kadoksissa siisteyden ja
järjestyksen asiat - vai olemmeko me jotkut siitä poikkeuksia? Mitä
ihmisten elämään on tullut tilalle, ettei ehdi niin paljon siivota? Vai
olemmeko yksinkertaisesti velttoja nykyajan ihmisiä? Tunnustan olevani
hetkittäin siivoaja, jolla pahin siivousprojekti on kestänyt kaksi
viikkoa. Yleensä kuitenkin siivoan aktiivisesti ja reippaasti, mutta
yleisen järjestyksen oppiminen on vieläkin kesken. Vaikka siivoan nyt
hyvin, niin tavaroilla ei ole käsitystä siitä minne ne kuuluvat. (Outoa
tosin olisi, jos tavarat itsekseen menisivät "paikalleen" - silloin
kiljuisin jo Johann Af Grannia apuun)Eli siivouksenkin jälkeen asunto
ei välttämättä ole kovin puunatun näköinen. Ja ikuinen pölyongelma.
Minulla on paljon kirjoja ja monta avokirjahyllyä. Eikä yhtään intoa
pölyjen pyyhkimiseen kostealla luutulla tai edes kunnollista imuria,
joka imisi pölyt sisäänsä ja pitäisi ne siellä. Onko siivous tekninen
laji? Onnistuuko hyvillä siivousvälineillä paremmin siivoamaan kuin ei
niin hyvillä? Ainakin näin televisiomainoksessa siivoojat väittivät.
Minulle tämä tieto antaa tekosyyn: "enhän minä näillä välineillä
voikaan saada niin puhdasta." Todellisuus varmasti on toinen ja
sen huomaa äidin käydessä meillä. Siistiä tulee, kun vain äiti
piipahtaa huoneessa. Onko siivous vain omasta päästä kiinni? Taitaa
olla. Tänään kuitenkin oli kiva tulla tyhjään kotiin, joka oli siisti.
Siisteys on minulle myös mieliala-asia. On helpompi olla iloinen
siistissä kodissa.
Sekoitan
kunnolla pyttipannuani. Valmista. Lautaselle ensin
kasvispyttipannua, kananmuna ja salaatti. Vielä pari ruokalusikallista
rasvatonta raejuustoa ja runsaasti sinimailasen ituja. hmm..
upeaa!
sunnuntai, 29. toukokuu 2005
Kommentit