Tänään olin väsynyt. Väsyneen väsyneen väsynyt. Nousin sängystä käytännössä vasta puoli kolmelta, pakon edessä. Toki olin antanut aamupalaa pojalle ja muuta pientä, mutta aina palasin makaamaan sänkyyn. Tosin tuntui, että makaaminenkin oli liian raskasta. Selitys aneemiseen oloon löytyi illalla sairaalassa - hemoglobiini oli vain 95. Todellakin siis anemiaa. Sain kehoituksen napsia lääkkeitä ja rautaa. Tulin tyhjään kotiin iltayhdeksän  aikaan - Jimi on yökylässä ystävänsä luona. Nälkäisenä menin jääkaapille, vihdoinkin jaksaisi tehdä jotain sen aamupalan jälkeen. otin pari kypsää perunaa ja kananmunan - nyt maistuisi ihana  ja pikainen kasvispyttipannu!

Lorautin kuumalle pannulle oliiviöljyä, silppusin puolikkaan sipulin ja kuorin kypsät perunat. Paistoin sipulit kypsiksi ja jauhoin mausteet morttelissa. Persiljaa, sipulijauhetta, pippuria, hiukan korianteria, juustokuminaa, sahramia... hiukan valkosipulia sekaan ja  kaikki kuumaan öljyyn hetkeksi avautumaan. Huumaava mausteiden tuoksu tulvahti pannulta ja kippasin sekaan perunapalaset. 

Totaalinen lepääminen kieltämättä välillä tekee hyvää, mutta velttoilu... kuten äitini sanoo "laiskuus on lahja, kun sen oikein käyttää". Olen laiska, en jaksa - siis viitsi - tehdä töitä siinä määrin kuin äitini. Tai tätini tai kukaan muukaan ihailemani ihminen. Hallitsen jollain tasolla opiskelun, yh-äitiyden ja työt, mutta sitten kodinhoito. En pääse lähellekään äitini tasoa, puhumattakaan veljeni tai isäni tasosta. Heh... olen ainoa sottapytty meidän perheessä. Niin no, Jimi on saanut huonon siisteysesimerkin minusta, joten ei hänkään lelujensa suhteen ole mikään turhan tarkka. Kerran jopa katkaisin käteni kompastuttuani hänen leluihin kotona.

Sekoitin ruokaa jotta mausteet tarttuisivat tasaisesti ja heitin suolaa sekaan. Reilusti hmp:tä (herne-maissi-paprikaa) sekaan ja kananmuna paistumaan toiselle pannulle. Aloin silputa tuoretta ruohosipulia ja persiljaa salaattiin tomaatin, kurkun ja salatinlehtien seuraksi.

Televisiossa alkoi äskettäin sarja "Sillä siisti", josta näin mainoksia muutaman kerran.  Onko suomalaisilta yleisesti kadoksissa siisteyden ja järjestyksen asiat - vai olemmeko me jotkut siitä poikkeuksia? Mitä ihmisten elämään on tullut tilalle, ettei ehdi niin paljon siivota? Vai olemmeko yksinkertaisesti velttoja nykyajan ihmisiä? Tunnustan olevani hetkittäin siivoaja, jolla pahin siivousprojekti on kestänyt kaksi viikkoa. Yleensä kuitenkin siivoan aktiivisesti ja reippaasti, mutta yleisen järjestyksen oppiminen on vieläkin kesken. Vaikka siivoan nyt hyvin, niin tavaroilla ei ole käsitystä siitä minne ne kuuluvat. (Outoa tosin olisi, jos tavarat itsekseen menisivät "paikalleen" - silloin kiljuisin jo Johann Af Grannia apuun)Eli siivouksenkin jälkeen asunto ei välttämättä ole kovin puunatun näköinen. Ja ikuinen pölyongelma. Minulla on paljon kirjoja ja monta avokirjahyllyä. Eikä yhtään intoa pölyjen pyyhkimiseen kostealla luutulla tai edes kunnollista imuria, joka imisi pölyt sisäänsä ja pitäisi ne siellä. Onko siivous tekninen laji? Onnistuuko hyvillä siivousvälineillä paremmin siivoamaan kuin ei niin hyvillä? Ainakin näin televisiomainoksessa siivoojat väittivät. Minulle tämä tieto antaa tekosyyn: "enhän minä näillä välineillä voikaan saada niin puhdasta."  Todellisuus varmasti on toinen ja sen huomaa äidin käydessä meillä. Siistiä tulee, kun vain äiti piipahtaa huoneessa. Onko siivous vain omasta päästä kiinni? Taitaa olla. Tänään kuitenkin oli kiva tulla tyhjään kotiin, joka oli siisti. Siisteys on minulle myös mieliala-asia.  On helpompi olla iloinen siistissä kodissa.

Sekoitan kunnolla pyttipannuani. Valmista. Lautaselle  ensin kasvispyttipannua, kananmuna ja salaatti. Vielä pari ruokalusikallista rasvatonta raejuustoa ja runsaasti sinimailasen ituja.  hmm.. upeaa!